Alfalla Pyreneillä

Ja tultiin ajamalla takas. Mentiin junalla. Tossa edellisessä sanoin tän laittavani. Katso ja kyllästy.

Oi niitä aikoja

Vanhoja videoita matkoilta on monta varastossa. Oikein vanhat on otettu Vilhon analogisella kameralla, sitten hankin digitaalisen videokameran, jossa tallennus meni pienelle kasetille. seuraava askel oli pokkari ja tallennus sovitettiin muistikortille. Viimein oikein järkkärillä tehtiin videoita. Panasonicin GH2 oli aikansa huippu ja toimii vielä tänäänkin moitteitta. Jos olis oikein moderni, videot otettais puhelimella nyt, mutta niin moderni en ole.

Vanha video piti kaivella esiin DVDltä. Sieltä latasin sen kovalevylle ja poimin youtubeen. Lataus tubeen kestää monta tuntia. Sitten ylläri. Tuubi ilmoittaa, että yli varttin video vaatii tarkistuskirjautumisen latautuakseen. Oli 99% valmis ja aikaa mennyt kuus tuntia. Mainio työjärjestys. Mutta nyt senkin tietää.
Eli tuubille piti antaa puhelinnumero ja sieltä tuli koodi. Jätin latauksen yöksi muhimaan ja nyt aamusella homma oli tehty. Ei ole kiireisen hommaa tämä.

Elokuva kertoo pariskunnan motskariretkestä Pyreneiden vuorilla ja Katalonian rannoilla, Costa Brava. Kuvattu Panasonicin Lumix laitteilla: pokkari DMC ja järkkäri GH-2 ja käsitelty Magixin ohjelmalla.
Laivalla ensin päräytettiin Travemundeen ja siitä Hampuriin rautatieasemalle, josta matkaan lähtee DB Autozug kohden Narbonnea Ranskan eteläosassa, ihan siinä Espanjan rajalla. Prätkä junaan ja ihmiset hyttiin. Ehtoo meni mukavasti ravintolavaunussa syöden, juoden ja seurustellen muiden matkalaisten kera.
Yötä oltiin ihan ekaks Ranskassa Colliouressa ja siitä sitten ajeleen vuorille. Mainio keli ja kaikki vihreää näin alkukesästä. Paitsi keltaiset kukat pusikoissa.
Puicerda oli Espanjaa. Maata saattoi vaihdella päivittäin. Espanjassa tiet olivat uusia, mutta Ranskassa ajan hammas oli vienyt parhaan pinnan.
St Gironsin hotelli oli hieno ja ruoka mahtava, ranskalainen.
Bernhardilaishotelli oli just auennu kesäkauteen ja oltiin ainoat asukkaat. Tuli mieleen Hohto.
Sitten lähdettiin rannikolle, kun mummi pelkäs korkeita paikkoja. Hienoja kyliä. Taiteilijan tekemät taulut on seinällä vieläkin.
Colerasta ei saatu tautia. Itä-Berliinin poikien kanssa vietettiin juhannusta. Isäntä on pöhnässä.
Palattiin lopulta Narbonneen ja ehjinä. Hampurista Travemundeen ja laivalla kotiin.

Autojuna ei kulje enää, harmi. Ehkä korona sen palauttaa, kun lentsikat ei lennä. Oli toimiva systeemi.
Tuulen kohina häiritsee videoilla. En sitä ole kokonaan vaimentanut. Järkkärissä on mikrofoniliitäntä. Mikki vois olla vaikka taskussa, kun ajetaan. Ei tullu kokeiltua.
Toi sama reissu me tehtiin edelliskesänä 2011 autolla. Ei uskallettu heti lähtee motskarilla. Panen sen joskus tulemaan. Tosin samoja on maisemat, mutta ajoneuvo on Alfa-Romeo Spider.

On monex

Toimettomana ihmisestä on moneksi. Ninkun nyt tääkin, että mummin kaa kuunneltiin Pekka Lipponen -kuunnelmasarja ”Calamarian kuningas” putkeen. Åke Tuuri oli Pekka. Me Tammeloista isä, Heimo Lepistö, oli kans mukana. Aikaa siinä hurahti kolme ja puoli tuntia. Kuunnelma v. 1960.
Sitä just mietin, että jos näytelmä näytellään, niin kuunnelma kuunn..., ei saatana! Kuinka kuunnelma tehdään kuunneltavaksi? Puhumalla tulee tylsä. Näytellä ei voi, kun kukaan ei näe. Jos vaan tekemällä tekee kuunnelman, nin mistä aineksista? Jos sen tuottaa, nin sekin on eri asia. En keksi.
Sen osaan kyllä sanoa, että piakkoin kuunnellaan Susikoski. Helovirta näky olevan ja Jurkka, se laihempi. Odotettavissa kivaa ja jännää. YLE Areena, radio-osasto. Eilen sitten hurahti tämä ”Nimismiehen murha”. Susikoski selvitti sen kuin Marlow ikään. Niin, on Areenassa myös Marlow-kuunnelma.

Vakavan asian kevennykseksi laitan tähän:
Eilen kutisi korvakäytävä ja kiinankaupan pumpulipuikolla sitä kaivelin ja kierittelin puikkoa korvan putkessa. Poisvetovaiheessa pumpuliosuus jäi korvaan. Puikko tuli tyhjin päin ulos. Kuulo ei entisestään mennyt juurikaan heikommaksi, mutta jotain siellä oli torvessa. Mummi loihe silmittämään kirkkaassa valossa. Käytävä on ahdas ja mutkainen. Ei nähnyt nurkan taa mummi. Syvällä oli pumpulipää. Ei arvannut mummi pinsettiä tunkea tarpeeksi syvälle. Itse piti vaurioitumista halveksien tunkea atula korvaan ja pyrkiä likistämään karkulainen pitävään otteeseen ulos vedettäväksi. Ei tullut heti kohta. Syvemmälle veliseni, kohta näkyy jo toiselta puolen. Entä jos jää koko atula poloisen päähän?  Vaan viimein oli peijakkaan pumpuli pitävästi otteessa, pinsettin puristuksessa. Hitaasti, väsyttämällä ulosveto, ja kas, tuossa lepäsi saalis yhä instrumentin kärkien puristuksessa uhrin itsensä silmitettävänä. Helpotus. Heti kohta katselin ja kuuntelin Wistingin viimeisen jakson, joka oli kyllä hyvä.

Markus Kajoa olen juurikin lukemassa: ”Kettusen kannettava” ja luin jo tämän ”ihmisen käsikirja”. Huomioita: Kun on koiras, niin miksi ei ole kissas, vaan onkin naaras. Naaraasta tulee narttu, mutta koiraksesta ei tule korttu? Näitä se miettii ja ihan syystä. Kivoja näkökulmia.
Joskus luin Tuomas Kyrön ekaa mielensäpahottajaa, mutta en jaksanut loppuun. Nyt punnersin loppuun tämän saman sarjan viimeisimmän, jossa karvalakkivanhus on Saksasta hakemassa Escortia. Sanon nyt: ei kannata alottaa, on huono.